miapuolimatka Anna arvojen soida.

Aito demokratia ei tarvitse uhkakuvia

Suomen turvallisuusympäristön muuttuessa rauhan rakentajan ja välittäjän rooli on käymässä yhä vähemmän uskottavaksi ja poliittisesti korrektiksi ulkopolitiikan välineeksi. Vai onko sittenkään?

Suomen merkittävin turvallisuusuhka ei koske Venäjän harjoittaman etupiiripolitiikan Suomelle mahdollisesti koituvaa sotilaallista uhkaa. Talouden heikentyminenkään ei kykene luomaan ylitsepääsemätöntä uhkaa, mikäli yhteiskunnasta löytyy yhä vakaa sisäinen yhtenäisyys - sisäinen ryhti, jonka pohjalta sen ei tarvitse rakentaa ulkoisten uhkakuvien varaan – kuten Venäjällä tällä hetkellä tapahtuu. Siellä kansaa yhdistävää uutta ideologiaa etsitään nyt kuumeisesti arvokonservatismin ja sosialistisen humanismin yhteiseksi nimittäjäksi. Kuka tahansa ulkopuolinen ymmärtää, ettei näitä kahta ideologiaa voi yhdistää erästä arvokkaampaa vaikutinta menettämättä. Myös vähemmistöjen ja totuuden on mahduttava ihmisarvoiseen yhtälöön. Venäjällä on vakava poliittinen identiteettiongelma ja siksi se pelkää poliittista identiteettivarkautta.

Sisäpoliittisen turvattomuuden takia Venäjä on palannut osin menneisyydessä harjoittamaansa politiikkaan. Ilman luotettavaa kumppania se ei ole uskaltanut tarkistaa sotilaallista radikalisoitumista ehkäisevää jokerikorttiaan. Taskusta esiin kaivettu ja jo kertaalleen tuhkattu neuvostokommunismin punavihreä kortti ei toimi enää demokratian länsimaisessa arvomaailmassa itsenäisten oikeusvaltioiden rajoja rikkomatta. Venäjän voimapolitiikkaa toteuttavan johdon kollektiivinen piilotajunta ei salli myöskään laajenevia vapausasteita välttää kirjailija G. K. Chestertonin (1874-1936) kuvaamaa pahuuden lainalaisuutta: ”Pahuus on kuin liukuportaat. Ne vievät aina vain alaspäin.” Itsepetos ja kasvojen menettämisen pelko estävät tunnustamasta tehtyjä virheitä. Viime aikoina harjoitettu rajaton etupiiripolitiikka on hälyttävä oire liukuportaiden suunnasta ja päättäväisesti valitusta poliittisen itsepetoksen tiestä. Edessä häämöttää silti jokerikortti ja se on Suomen kädessä.

Suomalainen kulttuurisivistys on rakentunut osin ruotsalaisen ja venäläisen tuontikulttuurin varaan. Kaikkein perustavin sivistysvaikutus on kuitenkin tullut juutalais-kristillisestä kulttuuriperinnöstä. Ruotsalaisten välityksellä saimme muinoin protestanttisen selkärangan, joka antoi maalle sen pohjalta vahvan tasa-arvon ja yhtenäisyyden perustan. Tämän identiteetin varaan rakentuivat toimiva hallinto ja kansanarmeija. Luterilaisen uskonpuhdistuksen sanoma ja sen aikaansaama henkinen ja tieteellinen sivistys mahdollistivat suomalaisen menestyksen alkamisen jo tuhat vuotta sitten. Suomella ei ole varaa menettää kruunuaan tänäkään päivänä. Sen kannattaa kohdata Venäjä jatkossakin ystävyyden sitein ja kulttuurihistoriansa perinnön turvin. Suomen naapuruus on Venäjälle yhä mahdollisuus. Tätä naapuruutta ei kummallakaan ole varaa menettää: ”Rauhan saa se, joka ei rajoiltaan pakene.” Suomen harmaa väri on samalla sen poliittinen suojaväri.

Mielipide on julkaistu tänään 16.4.2015 Keskisuomalaisessa

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat